perjantai 27. tammikuuta 2012

Tehoviikko!

Tällä viikolla on kiirettä pitäny. Töiden ohella on tullu käytyä jumpassa ja salilla. Kyllä iltasin tulee hyvin uni.

Maanantaina kävin 55 min. spinning tunnilla, tiistaina olin 1h15 min. salilla ja eilen kävin 30 min spinningissä ja perään oli 30 min. venyttelyä. Huomenna on aikainen herätys ja suuntana keppijumppa! Se jos mikä tekee hyvää niska-hartia-osastolle. :) Toki joka päivä tulee koiran kanssa lenkkeiltyä pari kertaa. Aamulenkit on parhaita! Herää kyllä hyvin kun lähtee koiran kanssa tarpomaan kunnon pakkasilmaan. :)

                                                                                         Kuva lainattu


Mitenkäs teidän viikko on mennyt? :)

Kynnet

Kävin viime viikolla kynsihuollossa, tuli taas aivan ihanat. :) Nykyään kynsissä ei ole tippejä(paitsi yhdessä). Omat kynnet ovat kasvaneet niin pitkiksi joten tipit ovat jo kasvaneet ulos. Eli periaatteessa minulla on nykyään omien kynsien geelaus. :) 

Tämmöset tuli tällä kertaa. Pinkki glitteri ja siniset timantit. Pinkki ei näytä kuvassa yhtää samalta. :/ 



                                  Tässä komeilee kesäkuun kynnet.

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Leena Hefner

Putous on taas täällä ja sketsihahmot keksitty. Molemmat aikaisemmatkin kaudet on tullu katottua, on se vaan niin hyvä. :) Viime kausi oli tosin vähä huonompi kuin ensimmäinen.

Tällä kertaa yksi suosikki sketsihahmo on kyllä Leena Hefner o.s. Herppeenluoma. Armi vaan osaa eläytyä Leenan rooliin ihan täydellisesti! :)


Viikonloppu on taas menny niin nopeesti, tuntuu ettei mitään ehtiny tekemään. 
Mitenkäs teidän vkl?

torstai 19. tammikuuta 2012

Tallinna!

Lunta pyryttää ihan taivaan täydeltä! Luvattu jopa 15 cm tämän päivän aikana. Ei kiitos enempää. :)

Varasin muutama päivä sitten päiväristeilyn Tallinnaan!  Tallinnassa tulee käytyä noin kerran vuodessa ja ihan kiva kaupunkihan se on. Varsinkin kesällä. :)

Sähköpostiin tulee melkein joka viikko postia Viking Linelta, harvemmin niitä edes luen. Päätin kuitenkin avata postin ja kappas, hyviä tarjouksia Tukholmaan ja Tallinnaan. Mietiskeltiin että kumpi olisi parempi. Tukholma on ihana(ehkä siksi kun olen siellä asunut), mutta reissussa menee pidempi aika. Työt kun ei anna periksi, joten valittiin Tallinna. :) No parasta tässä asiassa on risteilyn hinta. Matka kustansi vain 8€/hlö meno-paluu! Ja vielä perjantaille osuu risteily. Ei siis paha! Suosittelen siis klikkaamaan Viking Linen sivuille, jos on mielessä pieni piristys arkeen! 


Vielä pitäisi jaksaa odottaa, kun lähdetään vasta helmikuun puolella.


                                     Mitäs teidän talvipäivään kuuluu? :)

maanantai 16. tammikuuta 2012

Koruja ei voi olla liikaa.

Nyt on sit tullu talvi ihan kunnolla. Lunta on jo vaikka kuinka paljon ja pakkastakin on mittarin mukaan jo 12. Mielummin tämmönen pakkanen, kun ainainen räntäkeli. :)


Tänää aloitin vaatekaapin tyhjennyksen. Täytyy tehdä tilaa jo ajatuksissa oleville kevätvaatteille. Vaihdoin myös kokonaan vaatekaappia, että saa siistimmin laitettua kaikki vaatteet. Yleensä vaatekaappi on jo viikon jälkee sen näköinen, että sinne olis heitetty pommi, niin toivon että nyt ei näin käy.


Tänää sain väkrättyä korunkin valmiiksi. On pitäny aloittaa sen tekeminen jo varmaan 10 kertaa, mutta on vain aina jäänyt. Nyt sain sen vihdoin ja viimein tehtyä. Koru on aika simppeli tällä kertaa. 

lauantai 14. tammikuuta 2012

Ken on heistä kaikkein kaunein? No orkidea ja lilja tietenkin.

En ole saanut edes orkideaa pysymään hengissä. Pudotti kaikki kukat, muutama tuli lisää. Nekin tipahti. Nyt ruukussa nököttää kaksi lehteä ja kaksi vartta. Ilman kauniita kukkia.

Piti siis ikuistaa oi, niin kauniit orkideat tauluiksi.

                                Nämä orkideat koristavat olohuoneen seinää.



                  Eteiseen taas puolestaan on päässyt myös niin kauniit liljat.

Hiusjuttuja

Mulla on vaaleat hiukset, jotka helposti kellastuu. Olen kokeillut kaikki mahdolliset silver-tuotteet ja muutamia luottotuotteita on toki matkan varrella löytynyt. Igoran Color Gloss jääkukka- sävyvaahto oli suosikkini siihen asti kunnes sen lopettivat.

Tänään ostin KC Professionalsin Color maskin sävyltään Silver. Hintaa oli 12,60€. Levitin sen pestyihin, pyyhekuiviin hiuksiin. Kampasin läpi ja annoin vaikuttaa 30 min. Tuotteen väri oli kovin vaalea, ei siis perus silver tuotteen värinen. Lopputulos oli ihan ok. Parempikin olisi voinut olla.

Laitoin samalla vanhaan raitaan uutta väriä(Fantasy color gloss Wild purple). Sekin laitetaan pestyihin, pyyhekuiviin hiuksiin. Annoin sen vaikuttaa reilut 30 min. Väristä tuli ihana, intensiivinen violetti.
                                                           Ennen
                                                        Jälkeen

Kynttilöitä

Keksin siis kukkapöydille uutta käyttöä. En saa viherkasveja pysymään hengissä. :D Mulla oli ennestään jo kaksi hurrikaani vaasia. Laitoin niihin valkoista koristehiekkaa ja isot kynttilät. Rakastan kynttilöitä ylikaiken <3

                                   Tässä myös koristehiekkaa pohjalla.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Koiruli ja kirppis

On siis perjantai 13. päivä. Onko kellään ollut huonoa tuuria tänään? :) Itselläni on ollut ainakin hyvä päivä. Ellei pientä jäätymistä oteta huomioon. ;)

Töissä on ollut kiireitä tällä viikolla. Tänään luulin pääseväni ajoissa kotiin, lähdin töistä jo ennen kolmea. Kuljen siis talvisin linkulla töihin, kun matkaa on reilut 6 km/suunta. No odottelin sitten torilla linkkua puolisen tuntia, eikä sitä näkynyt. Varpaat ja sormet jäässä seisoin siis lumimyräkässä. Kuulin sitten linkussa, että edellisen vuoron linkku lojui jossain ojassa. :s Ei ihme näillä keleillä.

Pääsin vihdoin ja viimein kotiin, no ei muuta kuin suoraan koiran kanssa lenkille. :)
Tässä vielä kuva meidän pienestä karvapallosta. Herra ei oikein välitä mallina olosta. :)


Löysin kirppikseltä jokunen aika sitten kivat kukkapöydät. Hintaakin oli vain 10€/kpl. Ovat siis metalliset ja päällä on lasi. Viherkasveja ei juuri ole joten ihan muuhun käyttöön nämä on päässy. :) Siitä kuvaa huomenna. ;)


tiistai 10. tammikuuta 2012

Räpsyt

Mulla on siis ollu ripsien pidennys kohta vuoden. Rakastuin heti. Ripsarit on löytäny tiensä roskiksee, kun niitä ei tarvii enää. Nää on niin helpot. Ei paljoo tarvii meikata, kun pelkät tuuheet ja pitkät ripset tekee jo siistin näköseks.

Mun omat ripset on kyllä itsessään kivan pitkät ja tuuheet, ainoa ongelma on, että ne on niiiiin vaaleet. Kuten kuvasta voi todeta, alaripsiä tuskin näkee.

Tänää kävin taas huollattaa ripset. Kyllä sitä on ihan uus ilme kasvoilla, kun saa silmät säihkyviks. Suosittelen lämpimästi kaikille.

Itselläni on pysyny ripset tosi hyvin, käyn huoltaa niitä n. 4 viikon välein.



Onko kellään muulla kokemuksia ripsien pidennyksistä?

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Jotain uutta!

Tällee pääs sitte käymää jokunen aika sitten! Mulla on lähes aina ollu pitkät hiukset enkä oo sen kummemmin sitä miettiny. Toki se on kivaa ku niitä saa laitettuu nutturoille ym kivoille kampauksille. Sit yks kaunis päivä päätin et nyt lähtee. Kysyin sitte kollegalta et josko leikkais mun hiukset ja sinne ne meni. Ei oo kaduttanu tippaakaa. Tällä hetkellä ne on itseasiassa pari senttiä lyhyemmätki ku tossa jälkeen kuvassa. Kyllähän ne aina kasvaa jos haluaa takas pitkät hiukset.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Happy new year!

Hyvää uutta vuotta kaikille! Tuliko tehtyä mitään lupauksia uudelle vuodelle? 

Tuli valettua tinaaki pitkästä aikaa. Sehän on aika hauskaa! :)
Katsottii tinaa sitte kynttilän valossa seinää vasten ja siinä näky ihan selkeä ankkuri. Se ennakoi siis työpaikan vaihdosta. Saas nähä mitä vuosi tuo tullessaan.. :D



Siinä olis taas yks tehty koru.