keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Bola

Onko teille Bola-koru tuttu? Oon itse saanut kyseisen korun jo lapsena, sillon tosin merkitys oli eri. Muistaakseni sitä myytiin silloin enkeli koru nimellä, ihan varma en ole. Vielä se multa löytyy, mutta se alkoi olemaan jo niin kuluneen näköinen, että halusin tilata uuden.

Pistin sitten Googlen laulamaan ja löysinkin kattavan valikoiman Bola-koruja Raskauskeijun sivuilta.  Pistin sieltä tilauksen menemään ja koru tulikin jo muutamassa päivässä. :)

Seuraava teksti on suoraan Raskauskeijun sivuilta.

Meksikolainen bola on kaunis helistinkoru odottavalle äidille. Korun sisällä on pieni ksylofoni, jonka päällä pikkuruinen pallo tanssii pitäen erityistä, hienoa hiljaista ääntä odottavan äidin liikkuessa. Korua pidetään roikkumassa vatsan päällä ja jo 20:nen raskausviikon jälkeen lapsi voi kuulla ja tunnistaa äänen. Korun maaginen ääni rauhoittaa lasta kohdussa raskauden aikana. Bola-korua säännöllisesti käytettynä, syntymän jälkeen lapsi tunnistaa tutun helinän, joka tyynnyttää häntä. Toimii siis myös imetyskoruna -lapsen ja äidin yhteisiin hetkiin.



Meillä ainakin muru tykkää korun äänestä kovasti. Aina kun heiluttelen korua masun päällä, pikkuinen rauhoittuu ja kun lopetan, alkaa kova jumppaaminen. Rakkautta. <3

Tässä vielä linkki mistä voit tilata Bola-koruja.

2 kommenttia:

  1. Mullakin Bola käytössä, kiva nähdä lapsen syntymän jälkeen minkälainen vaikutus korulla on :) täälläkin LA 2/14! Mukavaa odotusta :)

    VastaaPoista
  2. Tosiaa jännä nähdä onko korun äänellä mitään vaikutusta vauvaan. :) Ihanaa odotusta sulle myös!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)